perjantai 23. joulukuuta 2011

Ulkona lumihiutaleita...

Haluan toivottaa tunnelmallista joulua teille kaikille! <3

Täällä tuoksuu ja tuntuu jo joululle. Kaapin perällä odottaa muutama paketti, joulukuuseen laitettiin jo kynttilät... Kuuntelen saman joululaulun uudestaan. Hyvä, kun koko perhe on paikalla. Ei ole kiire minnekään.

Kaiken tarpeellisen kyllä ehtii.


Halusin tänäjouluna tuoda joulupöytään jotain uutta perinteisten juttujen rinnalle. Alkuperäisen kikhernemurekkeen ohjeen sain ystävältä. Ainesosaluettelo näytti niiin hyvältä, että oli pakko kokeilla! Kaikki taikina ei mahtunut vuokaan, piti sitten tehdä tällaisiakin lisäksi:


Ihanaihana kikhernemureke

400 g kikherneitä (liota yön yli ja keitä kypsiksi)
2 isohkoa sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
1 dl cashewpähkinöitä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl oliiviöljyä
1 dl ruokakermaa
1 dl kaurahiutaleita
1 palsternakka raasteena
4 munaa
2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
2 rkl hienonnettua timjamia
2 rkl sitruunamehua

Liota siemeniä ja pähkinöitä jääkaapissa parisen tuntia. Huuhtele ja kaada kulhoon kikherneiden kanssa. Kuullota hienonnetut sipulit öljyssä. Laita kaikki aineet, paitsi munat, kulhoon ja soseuta massaksi sauvasekoittimella. Lisää lopuksi munat. Kaada massa leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan ja paista 175 asteessa tuntisen verran.


Murekkeen lisäksi leivoin pikkusiskon kanssa tänään piparkakkuja tuunatulla ohjeella. Suosittelen tekemään piparkakkutaikinan itse, tulee niin paljon parempia ja saa tasan sellaista kuin haluaa.

Spelttipiparit

100 g voita
1 1/4 dl sokeria
3/4 dl siirappia
1 kananmuna
5 dl spelttijauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 tl piparkakkumaustetta

Kuumenna voi pehmeäksi. Sekoita voihin sokeri sekä kiehuvaksi kuumennettu siirappi. Lisää kananmuna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos vähitellen taikinaan. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa yön yli. Jos tarve vaatii, pidä taikinaa hetki pakkasessa ennen leivonnan aloittamista. Paista 200 asteessa noin 5 minuutin ajan.


Sataisipa huomenaamulla lumihiutaleita, sellaisia suuria hattaramaisia. Hiukset takussa, pala raakasuklaata vielä jäljellä...

Rauhoitutaan kukin tahollamme. Kokoonnutaan yhteen, syödään jotain hyvää. Ajatellaan lämpimiä ajatuksia <3

lauantai 10. joulukuuta 2011

Hyviä asioita

Hetken aikaa on pitänyt viime aikoina miettiä, miten ajatusmallejani rakennan. Tuntui, etten ymmärrä, en saa kiinni...

Onneksi on hyviä asioita. On ihmisiä ja asioita, jotka muistuttavat...

Asioissa on niin kaksi puolta. Kaikkeen ympärillämme tapahtuvaan emme voi vaikuttaa, mutta suhtautumistapamme voimme valita. Valtava mahdollisuus minun mielestäni! Voimme valita sen, mihin ajatuksemme keskitämme ja sitä kautta luoda ympärillemme sellaista todellisuutta kuin haluamme. Ei ihan niin helppoa kuin miltä kuulostaa...

Koen välillä tarpeelliseksi muistuttaa itseäni siitä, että on hyvää. Siitä, että voin omalla tavallani vaikuttaa. Vastoinkäymisiin on niin helppo käpertyä kiinni ja niin tekemällä hukkaa osan itsestään. Kehäajattelun tuntevat kaikki. Vaikeiden tilanteiden edessä Leija kehottaa päästämään irti ja keskittymään... siihen sisäiseen voimaan, joka kaikilla on olemassa ja omanlaistaan, jota voi rakentaa ja oppia kuuntelemaan, sydämen ääneen, Leija ehkä sanoisi. Leijan mukaan vastoinkäymisistä voi kehittyä muutoksia kohti parempaa.

http://www.youtube.com/user/LeijaTurunen#p/u/24/nZ2PNGKfSKk

Be the change you wish to see in the world.

Viime päivien aikana olen muistanut olla kiitollinen paitsi läheisistä ihmisistä, myös kuppillisesta nokkosteetä, muutamasta oppineestani latinankielisestä anatomiantermistä, siivoamisen terapeuttisuudesta, lumihiutaleista, uusista musiikkilöydöksistä (linkkejä alla), lainatusta Gilmore girls -kaudesta ja jouluisista ajatuksista. Näistä ainakin.

Tätä kuuluu soittaa ääneen:
http://www.youtube.com/watch?v=n2PFPrtNGls&feature=share

Täydellistä musiikkia viikonloppuun:
http://www.youtube.com/watch?v=D7WFR6AwJEI&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=PIGwlRfs08I&feature=related
<3

torstai 8. joulukuuta 2011

Voimia...

Toivotan kaikille ihan hirveästi voimia.


Kyljen kaaren alla outoa kipua.

Eilen peittelin siemeniä multaan,
ovathan ne vielä siellä.

Kai tähän tulee valoa.

Pienet selvännäkijät,
pimeässä sitä kuvittelee kaikenlaista.


Toiset auringon.


Välittäkää tänään <3 Runo on Sanna Karlströmin minulle tärkeäksi muodostuneesta kokoelmasta Päivänvalossa.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Thanksgiving

Oli huippu Thanksgiving. Se sattui ihan vahingossa meidän kasviskokkausiltamien kanssa samalle päivälle :) Teemana oli Meksiko ja tykkäsin ruokalajeista kovasti. Täytyy tunnustaa, että suhtauduin teemaan aluksi hieman epäillen. Kotikeittiössä maustan ruokani lähinnä valtavalla määrällä yrttejä, chilit olen jättänyt tähän mennessä muille. Quacamolea ja papupataa tulen varmasti tekemään toistekin. Reseptit löytyvät alta. Haluaisin oppia sisällyttämään ruokavaliooni papuja enemmänkin.

Paikalla illassa oli paljon hyviä tyyppejä. Oli lämmin tunnelma ja taustalla soi teemaan sopiva musiikki. Olin järjestämässä tapahtumaa, joten en varsinaisesti vastannut mistään ruokalajista itse. Hämmentävän hienosti ihmiset näyttivät suoriutuvan. Lainailin toisten järjestelmäkameroita. Oli niin paljon valokuvattavaa. Oli hetkiä, tiedättehän...

Papupata

3 rkl öljyä
4 sipulia silputtuna
4-5 valkosipulinkynttä
1 dl tomaattipyreetä
2 tomaattia pilkottuna
500 g tomaattimurskaa
3 dl vettä
(suolaa)
pakastemaissia
1 tl timjamia
2 tl korianteria
2 tl paprikajauhetta
taateleita

Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa. Kuullota sipulia ja valkosipulia muutama minuutti öljyssä. Lisää tomaattipyree ja mausteet. Kypsennä hetki. Lisää loput ainekset suolaa lukuunottamatta ja hauduta kannen alla miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Sekoita välillä ja lisää tarvittaessa vettä. Tarkista maku. Mausta tarvittaessa!


Quacamole

8 kypsää avokadoa
2 punasipulia
3-4 limetin mehut
2 tomaattia
ripaus suolaa
pippuria
vähän chiliä
tuoreita yrttejä

Pilko ja murskaa kaikki ainekset. Mausta tuoreilla yrteillä.


Kokonaisuudessaan menuun kuului seuraavaa:

bataattikeitto ja paahdetut kurpitsansiemenet, tortillat, chili con soya, papupata, tomaattisalsa, quacamole, kaali-sipulihöystö, tuoreet kasvikset, maissilastut, pellavansiemenkeksit, chili-suklaakakku ja tuoreet hedelmät, omenaembadat ja vihreä tee.



Kuvat Lotan ja Hillan ottamia!

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Haa-veil-len

Olethan tänään oma itsesi.

Teethän niitä asioita, joista todella nautit.

Muistathan, että unelmat on tehty paitsi unelmoitaviksi...


...myös toteutettaviksi.


Kuuntelen pianomusiikkia tänään. Lähden keittämään lisää kamomillateetä...

Perjantaina on valtakunnallinen Älä osta mitään -päivä. Meillä yliopistolla toimii silloin palveluiden vaihtopaja, jossa palveluita vaihdetaan keskenään käyttämättä rahaa välikätenä. Ajatus tällaisen taustalla on mielestäni tärkeä. Yhteisöllisyyttäkin voidaan luoda, eikä kaikkea tarvitse osata yksin. Yhteistyöllä voidaan aikaansaada paljon hyvää. Niin minä uskon.

torstai 10. marraskuuta 2011

Utuinen aamumaisema

Kaikkien kouluaamujen pitäisi olla kymmenenaamuja. Olen vähän sitä mieltä. Silloin ehtii tehdä asioita ja aloittaa päivänsä rauhallisemmin. Mun aamu lähti käyntiin jo vakiosuosikiksi muodostuneella vihreällä smoothiella, venyttelyllä kirkasvalolampun valossa ja musiikilla. Hyvä aamu. Aamumusiikki oli tänään tosin melankolisempaa, mutta välillä se tuntuu oikealta. Melankolia voi olla kaunista vai voitteko väittää muuta:

http://www.youtube.com/watch?v=0Jtc4dF721g
http://www.youtube.com/watch?v=fB8w4h1_na8&feature=related

HeräTYS-smoothie

1 prk ananasta
1/2 sitruunaa/ 1 lime
2 tl spirulinajauhetta
3 rkl kookosöljyä
jotain vihreää: salaatinlehtiä, pakastepinaattia, nokkosta, chlorellaa...
(1 tl hunajaa)
vettä

Sulata kookosöljyä vesihauteessa. Blendaa ainekset ja tuunaa smoothieannos halutunlaiseksi.


Ehdin lukemaan muutaman rivin Tolleakin aamulla. Palaan aiheeseen varmasti myöhemmin. Koulumatkalla maassa oli ohuenohut kerros kuuraa ja aurinko oli suuuri ja kalpea. Maassa rahisi vihreitä, pakkasessa käpristyneitä lehtiä. Venerivistön yli katsoessani järvi näytti puuterimaiselta ja maailma oli hiljaa.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Viiiikonloppu

Käytiin Puijontornissa tänään. Ensimmäistä kertaa. Puijon alue on täynnä metsäreittejä ja huipulta löytyy sympaattinen hotelli sekä ravintola/ kahvila maisemalla. Pakko mennä juomaan sinne teet ehkä huomenna, oli sen verran kiva <3 Ihana, kun tuollanen alue melkein takapihalla.


Perjantaina oli tentti, mutta tänään on ollut niin lauantai hyvällä tavalla. Keitettiin glögiä. Nyt saa joulukin tulla! Poltan kynttilöitä ja välillä annan itseni ajatella lumisadetta... sitä, mitä kenellekin antaisin. Hippikaveri jaksaa tehdä joululahjansa ja -korttinsa itse. Ehkä minäkin jotakin. Ajatushan se on tärkein. On monia, monia ihmisiä, joille haluaisin sanoa vaan kiitos; välittää sen, että ajattelen.

Kämppä tuoksuu IHAN kauralle ja kookokselle. Keksit jätettiin jäähtymään... Iltasuunnitelmana kaura-karpalokeksejä ja leffaa - lauantai.

Kaura-karpalokeksit

2 1/2 dl kaurahiutaleita
1 dl spelttijauhoja
3/4 dl kookosöljyä
1-2 rkl hunajaa
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl aitovaniljaa
1/2 dl vettä

Sulata kooskosöljyä vesihauteessa. Sekoita ainekset keskenään! Lusikoi taikinaa leivinpaperille ja muotoile haluamasi muotoisia keksejä. Karpalot voit sekoittaa joko taikinan joukkoon tai asetella ne keksien päälle. Paista 180 asteisessa uunissa noin 17 minuuttia. Anna keksien jäähtyä hetki ennen tarjoilua.


Hyvää viikonloppua! Toivottavasti siellä kaikki hyvin.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Lyhty parvekkeella

Nyt saat salaisuuteni. Se on hyvin yksinkertainen: Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.
   -Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi

Tänään täällä luetaan tenttiin ja kestitään vieraita. Teessä kardemummaa <3 Illalla tupareihin! Eilen kaupungilta tarttui mukaan  pieni piirakkavuoka, johon kyhäsin viimeyönä kasvispiirakan jääkaapin jämäaineksista.



Olen kuunnellut viime päivät yhtä ja samaa biisiä. Usein käy niin, että jumitun yhteen vähäksi aikaa... Cora Flora on ihanan terapeuttista kiireen keskellä, tyk-kään. Kuunnelkaa Country road artistin sivuilta. Se on ihana.

I want to plant a seed and watch it grow
Learn the things I want to know
Follow my dreams down a country road
Somewhere in southern Ontario
I want to find a place to call my home
Listen to the land and let it bloom from it
s soul
We can plant our hearts and watch them grow
Somewhere in southern Ontario
Would you like to walk along
Fields of sweet corn that seem to go on forever
Would you like to come along
Oh, the seeds that we could sow together
Lets follow our dreams down a country road
We
ll go anywhere you
d like to go
We can plant our hearts and watch them grow
Somewhere in southern Ontario


Eilen kotiin tullessa oli pimeää. Naapureilla oli parvekkeella lyhty! Katseltiin niitä kaverin kanssa kaupungilla. Avasin ulko-oven, mutta oli pakko palata tarkistamaan, että se oli vielä siellä :)


keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Pidä itsesi lämpimänä

Syksyllä lämpimät asiat tuntuvat erityisen tärkeiltä. Tuolla TUULEE ulkona. Välillä väsyttää ja tenteistäkin pitää selvitä. Tänään toin lämpimiä asioita arkeeni neulomisen ja lämpimän kasvissosekeiton muodossa.


Lämmittävä kasvissosekeitto

2 isoa porkkanaa
puoli isoa palsternakkaa
tuorepersiljaa
camelinaöljyä
kurkumaa
vettä



Elintarvikekurssilla todellakin inspiroituu kokkaamaan. Tänään tunnilla puhuttiin viljoista. Eilen käytiin läpi muun muassa yrttien ja sienien hyödyntämistä ruuanlaitossa. Ei tunnu kovin koululta istua kuuntelemassa tuollaista. Haittapuolena se, että huvittaisi rynnätä heti kotikeittiöön kokeilemaan. Onneksi harjoitusryhmissä päästään itsekin tekemään!

lauantai 15. lokakuuta 2011

Omnom!

Musta on kiva alottaa lauantaiaamu näin:



Mustikka-avokadosoosi

1/2 pss mustikkaa
kourallinen karpaloita
1/2 avokadoa
2-3 rkl kuorittuja hampunsiemeniä
kourallinen romaine-salaatinlehtiä
1 pakastepinaattikuutio
1/2 tl chlorellaa
1-2 tl hunajaa
vettä

Koetan olla täällä tehokas. Ruuan pitää sillon olla laadukasta <3

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Syksyn värejä

Happiness is a state of mind.
   -Yogi Tea, Green Energy

Ulkona on ihanan syksyistä ja valoisaa. Haluaisin mennä tuonne valokuvaamaan, menenkin. Syksyisin on niin kiva kaivaa kaikki huivit ja neuleet esille. Villasukat ovat jatkuvassa käytössä.

Eilispäivä kului hyvinvointi- ja käsityömessuilla. Siellä neulelankoja oli kasoittain ja kaikissa väreissä. Sinapinkeltainen, jotenkin tykkään siitä tällä hetkellä eniten. Poltettua oranssiakin haluaisin jonnekin... Lämpimiä sävyjä tarvitaan, kun ulkona alkaa viiletä ja illat pimenevät. Pimeässä on tilaa haaveilla suuria: teekupin ääressä huivin suojassa, ulkona lehtien rahinaa kuunnellen, ystävän kanssa ja yksin... Syksyssä on paljon hyvää.

Löysin muutama päivä sitten tällaisen sivuston: http://www.coeur-de-fleurs.com/music.html. Singing my fight kuuluu niihin hetkiin, kun kämpällä on yksin... Joskus sitä onnistuu olemaan ihan vahingossakin läsnä hetkessä. Kaiken energisen ja energisoivan ohella tarvitsen jotain tuollaista, maadoittavaa, huvittaisi käyttää sanaa maadoittavaa :)

Superpirtelöbaarin Aurinko Kaakao -smoothie oli energisoiva ja vaan hyvää! Kiitokset siitä! Illalla näkemään ihmisiä!

lauantai 1. lokakuuta 2011

Setting goals

Vanhoja tavoitelistoja on jännä katsella jälkeenpäin. Hymähtelen niille ääneen. Puolenkin vuoden aikana ehtii unohtaa, mitä kaikkea on kirjannut paperille... Hymyilen, kun huomaan, miten paljon olen saanut, miten asioita on vain... tapahtunut, ihan niinkuin pitikin tapahtua.

Niin se menee. Uskon, että tällaisella on vaikutusta.


Listojen avulla voi muistuttaa itseään olennaisesta; siitä, mikä todella on tärkeää. Niitä voi kiinnittää seinille tai taitella vihkojen väliin. Kuvat kertovat paljon, niitäkin kannattaa hyödyntää. Tavoitelistojen kanssa on tärkeää, että uskaltaa olla rehellinen itselleen. Se on kaikista tärkeintä! Pitää uskaltaa kuunnella itseään. Samalla on oltava kärsivällinen.

Tavoitteet on muuten hyvä kirjoittaa preesenssissä, nähdä ne osana omaa elämää. Entä, jos kaikki olisikin mahdollista? Sanoisin, että pienetkin muutokset lähtevät liikkeelle päämäärien tiedostamisesta. Mieti tänään, mitä sinä elämältäsi haluat.

torstai 29. syyskuuta 2011

Filosofointia

Jean-Paul Sartren mukaan oma ”minä” on luotava itse. Ihmisten tulisi tiedostaa mahdollisuus valita, eikä kulttuurin asettamiin rooleihin tarvitse samaistua ellei halua. Vapauden mukana tulee luonnollisesti vastuu sekä itsestä että muista.  Sartre kannusti jokaista toteuttamaan itseään ja tekemään parhaansa.

Martha Nussbaum on sanonut ihmisen kauneuden olevan nimenomaan ihmisen hauraudessa. Hän arvostaa empatiaa ja neuvoo olemaan maailmalle avoin.

Raapaisu aiheeseen. Iltapäivä kului filosofian luennolla.

Levyltä soi Dylan.


Smuutiin tuli pinaattia ja manteleita ja vaniljaa ja… Laitan ohjeen :)

Vaniljavihersmuuti

-1/2 dl yön yli liotettuja manteleita
-vettä
-pari kourallista pinaatinlehtiä
-vähän rucolaa
-pieni banaani
-1 tl vaniljajauhetta
-vähän puristettua sitruunaa

Sekoita mantelit ja vesi ensin mantelimaidoksi. Lisää muita juttuja sopivassa suhteessa. Rappaa blenderi tyhjäksi :) Manteleita ois voinu olla enemmänkin.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Ihan paras iltapala

Halusin jakaa tänne hyväksi havaitun iltapalaohjeen, jonka voi vaihtoehtoisesti muussata itselleen (ja ystävilleen) myös välipalaksi tai jälkiruoaksi :) Tässä se tulee. Yksinkertainen on välillä melko hyvää!

Iltajugu

-avokado
-banaani
-kuivaviikuna

Paloittele banaani ja avokado kulhoon ja muussaa haarukalla. Paloittele kuivaviikuna ja heitä sekaan.


Tällasta voisin haluta syödä vaikka elokuvaa katsoessa. Nyt joudun tyytymään proteiiniluentojen materiaaleihin ;)

Ostin muuten ison pussillisen tuikkukynttilöitä tänään. Talvesta ei saa tulla pimeä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Sunnuntaihaahuilua

Koska eilen panostin opiskeluun, niin tänään panostin tuotah... ruokaan :) Elämänlaatuun, sanotaan elämänlaatuun. Siihenhän kannattaa aina panostaa!

Aloitin aamuni tavalliseen tapaan sitruunavedellä sekä suurensuurella kupillisella marjoja ja hunajaa. Olen melko kiintynyt tuohon yhdistelmään, enkä ehkä vähään aikaan ole siitä luopumassa. Maustamatonta soijajugurttia olisin heittänyt mukaan, ellen olisi syönyt sitä illalla taatelipalojen kera loppuun.

Oli niin hyvä ilma, etten voinut olla kävelemättä kauppaan. Siellä paistoi aurinko! Täällä on satanut monta päivää putkeen. Niin paljon, että ostin jo kumpparitkin. Tuolla ne on eteisessä: uudet Hai-saappaat! Kovasti niitä pitikin etsiä. Löysin kaupanhyllyltä maailman sympaattisimman parsakaalen. (Aivan.) Sen ympärille yritin kehitellä lounaani.

Supersalaatti

-parsakaali
-punasipuli
-avokado
-rucola
-auringonkukansiemen
-oliiviöljy
-ruususuola
-sitruunanmehu

Höyrytä parsakaalia kattilassa. Kuullota punasipulia nopeasti pannulla. Pilko ainekset ja kippaa kulhoon. Lisää oliiviöljyä, ruususuolaa ja sitruunanmehua makusi mukaan. Ripottele päälle siemeniä. Nauti hitaasti Yogi-teen kanssa ulos ikkunasta tuijotellen :)



Katsotaan, mitä tässä vielä...

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Carob :)))

MakroBioksen tilaus tuli vihdoinkin perille, JEE. Sen mukana sain kotiini ensimmäinen purkillisen carobjauhetta. Carob eli johanneksenleipäpuu on kotoisin Välimereltä. Jauhetta jauhetaan puun palkomaisista hedelmistä, joita puu tuottaa runsaasti läpi vuoden. Carobissa on paljon tärkeitä vitamiineja ja mineraaleja sekä runsaasti kuituja!

Smoothieissa tykkään carobin mausta melkeimpä enemmän kuin kaakaosta. Carobia käytetäänkin raakaruokailussa usein kaakaon korvikkeena. Kaakaoon verrattuna carobissa on vähemmän rasvaa ja enemmän kalsiumia, kofeiinia ja teobromiinia siinä ei ole lainkaan. Smoothieiden ohella carob sopii mielestäni hyvin suklaaseen ja välipalapatukoihin.


Tänään yhdistin blenderissäni seuraavia:

-hampunsiemeniä
-vettä
-pakastettua banaania
-carobjauhetta

Kuori banaani. Jätä pakastumaan muutamaksi tunniksi. Lisää ainekset blenderiin ja sekoita.

Tuli NIIN hyvää! En tykkää laittaa smoothie-/ jälkkäriohjeisiini määriä, sillä teen niitä itse niin tuntumapohjalta. Parhaimman koostumuksen löytää kukin kokeilemalla. Veden määrää säätelemällä jälkkäristä voi tehdä joko smoothiemaisempaa tai jäätelömäisempää.

perjantai 12. elokuuta 2011

Henkireikiä

Haluan hengähtää välillä. Haluan pysähtyä kuuntelemaan. Sillä tavalla huomaan enemmän. Tänäkesänä olen tehnyt paljon tätä:



Jännä, miten ilmassa tuoksuu jo syksy... Piti kaivaa lapaset kaapin pohjalta, kun lähdin kävelylle. Uuden asunnon lähellä on metsäreittejä ja ranta, jonne voin hakeutua hämmentymään ja hämmästelemään. Tarvitsen ajatuksilleni tilaa.


:)

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Retkellä

Kävin poimimassa mustikoita eilen. Näin paljon löysin:



^^ Pitää tehdä uudempikin reissu. Tykkään niin siitä, että täällä marjat voi poimia metsistä ja takapihoilta. Paitsi, että se on ilmaista, on se terapeuttistakin.

Nyt pitää sitten vielä löytää se täydellinen mustikkaresepti. Aiemmin olen heittänyt mustikoita smoothieen. Useimmiten mantelimaitoon, tocoon, hunajaan ja johonkin vihreään yhdistettynä. Palaan aiheeseen vielä. Jotain kakkujuttua haluaisin kovasti kokeilla!

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Aloitus

Ulkona sataa vettä. Hiljaista. Keitin ison kattilallisen pakuri-lakritsinjuuriteetä tänäaamuna, kun heräsin liian aikaisin.

Aloitan blogin biisillä, katsotaan mihin tämä kehittyy. Laitan tänne muistiin asioita, jotka tuntuvat olennaisilta. Sellaisia asioita, jotka haluan muistaa.



In the morning
When the birds are still asleep
You can feel it
No cars are on the street
It's anybody's day
It could go any way
Why wouldn't you want to make
The most of it?


Kaunista loppukesää! <3