lauantai 17. elokuuta 2013

Atsuuuuuuuuuh

Hei, ystävät <3 Anteeksi, että passivoidun blogin suhteen aina kesäisin.. Tänään täällä on tuntunut vähän syksyltä. Piti kaivaa nenäliinapaketti laatikosta ja ostaa aivan liian suuri pussillinen kuivattuja inkiväärejä eilen...

Se tuli minuunkin - flunssa.

Ymmärsin taas uudelleen sen, että paras lääke flunssaan on hyväksyä se; hyväksyä, että on muun muassa oltava paikoillaan ja nukuttava paljon. Joskus täytyy. Joskus on muutettava sitä, mitä aikoi,

jotta voi myöhemmin tehdä kaiken sen
ja enemmän.


Koska elämä ei katoa minnekään.


Ja tee pelastaa, aina. Tänään olenkin flunssannut paljolti hyvän teen, juurespaistoksen ja päiväunien voimalla. Keitin chaiteetä, jota maustoin itse vähän lisää. Lisäsin kardemummaa, ceyloninkanelia, bourbon-vaniljaa, vähän kookossokeria ja ripauksen cayennepippuria. Namm <3 Onneksi ainakin osa makuaististani on vielä tallella. Niin lisäsin kauramaitoakin, teen chaiteeni yleensä siihen.


Annoin hiusteni mennä takkuun ja nautin chaiteeni kaikella oikeudella mörkömukista :) Laitoin villasukat jalkaan ja villapaidan päälle. Katsoin, miten ulkona sataa vettä. Niiskutin, ja hymyilin.

Välillä on flunssattava. Ja jos kerran flunssaan, flunssaan sitten oikeaoppisesti. Pysähdyn... kirjoitan, kun tuntuu... Kohta ajattelin tehdä niinkin suuren koitoksen, että kyyditsen itseni lähiärrän leffavuokraamoon ja vuokraan jonkun kevyen ja tarpeeksi haihattelevan leffan. Keitän toisen kupin teetä ja menen sitten nukkumaan.

2 kommenttia:

  1. Nii ja tuossa Cocovin lasipurkissa on sitten kardemummaa. Tykkään säilöä mausteeni purkkeihin.

    VastaaPoista